sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Masokistimutsi

Tätä oon odottanut niin kauan ja nyt se vihdoin tapahtuu reilun viikon päästä. Nimittäin pääsen ensi viikon tiistaina tatuoitavaksi. Ennestään minulla on tuo yksi kuva, joka on tehty melkein kolme vuotta sitten. Siinä on minun syntymäaika ja horoskooppimerkki.
Sitä tulevaa kuvaa olen pyöritellyt mielessäni jo lähemmäs kaksi vuotta. Tosin kuvan sisältö on muuttunut monta kertaa. Alunperin halusin tatuointiin O:n jalan kuvan, nimen sekä syntymäajan. Tatska-ajan lähestyessä kuva vain pienenee kokoajan.  Sillä nyt olen miettinyt jos ottaisinkin vain syntymäajan roomalaisilla numeroilla kuten omanikin on.
Aion samalla kysyä pystyisikö tuota vanhaa kuvaa freesaamaan jotenkin. Siitä puuttuu mielestäni se jokin. Ja saatanpa muutenkin varata jo uutta aikaa. Sillä ideoita on vaikka millä mitalla.
Palaan näihin asioihin uusien kuvien kera kun tatuointi on parantunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)