sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Tuulettumassa

Tässä parin päivän aikana ei varmasti oo keneltäkään jäänyt ymmärtämättä minun olleen yksin kotona perjantaista saakka. Syy tähän oli eilinen äitien virkistysilta. Odotin tätä iltaa alkuviikosta innolla, mutta perjantaina fiilikset laskivat kun flunssa iski päälle. Koko eilisen päivän möllötin kotona, pesin pyykkiä ja tuijotin netflixiä, eikä ollut yhtään menohaluja. Onneksi kuitenkin suihku, hyvä musiikki ja laittautuminen sai fiilikseni nousemaan ja minulle tulikin kiire vaatteiden kanssa kun kello oli pyörähtänyt tunnin sijaan kolme eteenpäin. Onneksi meikki ja tukka olivat kanssani yhteistyökykyisiä, joten ainoa ongelma jälleen oli vain asu.


Onneksi tuo föönauksenjälkeinen leijonanharja kesyyntyi helposti. Kuten seuraavasta "meikkikuvasta" kaikki varmasti huomaavat, en ole mikään meikkitaiteilija. Suoraan sanottuna olen täysi tohelo hommassa. Tyydyn siis hyvin vähään meikin kanssa ja mulle tukka on paljon tärkeämpi, sen on oltava tiptop, eikä vähän sinnepäin.


Ja nämä asukuvat WAU! Surkeasta sisätilasta ja kiireestä huolimatta nämä kaksi seuraavaa olivat ainoat asukuvat. Ystäväni on huippu! Ei tarvinnut suurempia selittää millaiset kuvat halusin. Mun mielestä aika buenot kuvat olosuhteista riippumatta.


Bleiseri Me&i
Paita Vero Moda
Farkut Pimkie
Kengät Skopunkten


Okei, ehkä jälkimmäisessä olisi voinut olla pärställä jokin hymyn tapainen. Ei tartuta kuitenkaan pikkujuttuihin. Meillä oli siis 20.30 pöytä varattuna Inezistä. Ystäväni oli käynyt siellä aiemmin, mutta mä en. Olen kyllä sinne aiemmin halunnut viime syksyisen Madridin reissun jälkeen, nimittäin siellä meillä jäi syömättä tapaksia.

Listalta päädyttiin valitsemaan juomaksi Sangriaa ja ruuaksi Tortilla Española (espanjalainen perunasipulimunakas), Perunat & Aioli & Mojo Rojo, Mojo Rojo Pintxos, Tom Yam Chilikatkaravut. Tortilla oli pettymys Madridin reissun jälkeen ja pintxosit oli vähän mitäänsanomattomat. Perunat ja katkaravut tosin korvasi muiden puutteet mennen tullen ja niistä jäi sooseja sen verran lautasille, että tilasimme lopuksi vielä leipäkorin, jotta saisimme maukkaat soosit syötyä. Jälkkäriksi tilasimme Churroja suklaan kera ja ne olivat myös hieman pettymys. Olis pitänyt ottaa hyvältä kuulostava Valkosuklaa-Chilipiirakka. Jäipähän jotain vielä ensikerrallekin.



Tykkäsin tästä hauskasta menu/tilaustavasta. Tuosta lappusesta ruksitettiin vaan kaikki mitä haluttiin. Varmaan paljon helpompi tapa tarjoilijoille kun ei tarvitse odotella pöydän vieressä ja rustata tilausta ylös. Vähäisestä vuorovaikutuksesta tarjoilijoiden kanssa huolimatta asiakaspalvelu oli oikein hyvää. He naureskelivat meille,kun lautaset oli tyhjiä leipäkoreja odotellessamme ja hädissämme pidettiin lautasista kiinni kun yrittivät viedä meidän sooseja pois. :D




Ruokailun jälken oli(n)mme niin väsyneitä, että kävimme vain yksillä ystäväni tutun uudessa istuskeluravintolassa. Olimme meillä jo puolenyön aikoihin. Tosin mm. höpötimme ja katselimme vanhoja kuvia niin että kello oli nukkumaan mennessämme jo kaksi. Kaikin puolin ilta oli mukava, harvoin enää edes kaipaan mitään baarissa siiderien kittaamista ja tanssimista. Joskus sekin tekee hyvää, mutta tällä kertaa tämä oli oikein mainio vapaailta!

Oletteko te käyneet Inezissä?

6 kommenttia:

  1. Oo mää rakastan ineziä! Noi perunat on niin hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva paikka! Vaikka ne englantia puhuvat tarjoilijat ei ollu tän sönkön juttu :'D

      Poista
  2. Tuo toinen kuva on niin upea! Upeana olet ollut liikkeellä<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)