tiistai 25. elokuuta 2015

Kolmas kerta toden sanoo


Tähän pehkoon oon nyt laittanut kolme kertaa pinkkiä ja nyt kolmannella kerralla siitä oikeasti tuli pinkki, tietenkin liian pinkki. 
  • Ensimmäisellä kerralla sekoitin hoitoaineen ja colormaskin melko vaaleaksi ja kokeilin pari raitaa. Tässä kohtaa tein virheen enkä kuivannut kunnolla, joten raidat näyttivät mukamas liian pinkeiltä. Vaalensin siis pinkkiä vielä hieman ja vedin koko päähän, ei tapahtunut mitään.
  • Toisella kerralla laitoin pinkkiä jo reilummin, mutta silti lopputulos ei ollut riittävän pinkki, pieni vivahde näkyi vain jossakin tietyssä valossa.
  • Nyt kolmannella kerralla laitoin sitten tietenkin hieman liikaa pinkkiä. Onneksi tämä kuluu melko nopeasti pois.
Pitäisi löytää sekoitussuhteeseen sopiva balanssi ja ottaa joka kerta kuva myös värimassasta, jotta voi tavoitella seuraavalla kerralla samaa, jos sen hyvän sävyn löytää.

Toisen kokeilun lopputulos


Näiden lisäksi käytin kumihanskoja sekä harjaa ja kampaa tasaiseen levitykseen.


Tämän jälkeen lorautin hoitoainetta vielä hiukan joukkoon.

Väri näytti päässä tosi rajulta, onneksi ei ihan noin kirkkaaksi jäänyt

Mietin hieman onko tämä sävy liian kylmä mulle kun on pisamia, niin sopisiko lämpimämpi sävy paremmin.

Ponnari on ainakin hauskannäköinen.
Äiti saattaa tätä mun kokeilua taas kauhistella, mutta mä tykkään vaihtelusta tukan kanssa. Nää colormaskit onkin tällaiselle tuuliviirille huippuja. Oon käyttänyt tähän myös ruskeaa latvaan, kun olen miettinyt pitäisikö siirtyä tummempaan kun seuraavan kerran kampaajan penkkiin istuu. Tyvikasvun puolesta olisi jo kampaajan aika, mutta nyt ei kyllä budjetti veny siihen lystiin.

Onko ihan järkky vai kivaa vaihtelua?





8 kommenttia:

  1. Ompa pirteet, vaihtelu virkistää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin munkin mielestä. Tylsää ois jos ois aina samanlainen fleda :)

      Poista
  2. Hauska mun mielestä ja kun kuluu kuitenkin pois, niin helppohan noita on kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Sellanen joku sinertävä ois hauska kans testata :)

      Poista
  3. Minun mielestäni ehdottomasti kivaa vaihtelua tälläinen. :) Nämä color maskit ovat siitä kivoja, että ne kuluvat muutaman pesun jälkeen pois. :)

    VastaaPoista
  4. Niimpä, mullakin kului jo kolmessa pesussa lähes kokonaan pois. :)

    VastaaPoista
  5. oho en ookkaan ainut joka käyttää timotein hoitoainetta! käytätkö edelleen? kun mietin mistä noita voisi vielä ostaa.... meidän ropparissa maksoi alle 2e ja kerkesin testasta repair color ja pure shampoot ja hoitoaineet, sitten se muuttui tokmanmiksi ja ykskaks siellä oli pelkkää pure hoitoainetta eurolla ja nyt ei sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismasta löysin ja jos en ihan väärin muista niin oon nähnyt S-marketeissakin, toivottavasti löydät :)

      Poista

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)