lauantai 8. elokuuta 2015

Mun juttu

Oon tiedostanut tän asian jo aiemminkin, mutta tänään se pomppasi taas esiin oikein kunnolla. Lähdin kaikkeni antaneena salilta bodystepin ja puistokahvakuulan jälkeen, laitoin musiikin täysille ja avasin auton ikkunat. Kaikessa rauhassa ( musiikin huutaessa ) rullailin kotiin keskustasta tukan liuhuessa ja mielen rauhoittuessa. Siinä tuli sitten mieleeni, että voisin ajaa vaikka sinne muutaman tuhannen kilometrin päähän parhaan ystäväni luo. Niin paljon pidän autolla ajamisesta.

Oon ajanut todella paljon tässä neljän vuoden aikana kun on ajokortti lompakossa ollut. Alkuaikoina varsinkin olin aina jollekin kaverille kuskina, mieluummin kuin nautin alkoholia. Ajaminen oli paljon nautinnollisempaa, paitsi silloin jos joku kyytiläinen oli pahoinvoiva (emetofobia). Olisi pitänyt laskea ajettuja kilometrejä, vaikkei niillä mitään merkitystä olisikaan. En ole koskaan omistanut autoa,  joten on myös tullut ajettua monilla eri autoilla. Hondan Type R:stä, -80 luvun Opel Kadettiin näin pari ääripäätä mainitakseni. :D

Vaikka nautinkin ajamisesta niin on myös poikkeuksia. Keskusta-ajo, täällä Tampereellakaan en tahtoisi ajaa keskustaan jos mulla ei oo selvä reitti ja varma parkki mielessä. Ja inhoan yli kaiken ahtaita parkkipaikkoja ja -halleja, varsinkin kun tuo meidän kulkuneuvo ei oo mikään näppärän kokoinen kauppakassi. Luojan kiitos siinä kuitenkin on peruutustutka. Olen myös melko kova manaamaan toisia autoilijoita alimpaan helvettiin. Ja ihan oikeista syistä. Eniten vihaan sitä kun tullaan rampilta 100 km/h alueelle 80 vauhtia. Miksei sitä nopeutta voi samantien nostaa siihen mihin pitäisi. Toinen ärsytys on vilkkua käyttämättömät kuskit. Ite vilkutan aina hyvissä ajoin. Se helpottaa muita autoilijoita kummasti. Vaikkakin täytyy aina muistaa, ettei se vilkkukaan välillä anna takeita siitä mihin ajoneuvo on menossa.

Nykyään oon vaan tottunut vähän liian hyvään. En esimerkiksi muista millon oon viimeksi ajanut manuaalivaihteisella autolla. Kun kaikki J:n autotkin, tässä pian 4 vuoden tuntemisen aikana, on olleet automaatteja. Ja J:n (sekä hänen perheensä ja sukunsa) myötä musta on myös tullut ikuinen Volvo-nainen. Niin mukavia ajettavuudeltaan ja jotenkin mulla on erityisesti Volvon penkillä turvallinen olo.
Vähän erilainen postaus tällä kertaa. Ei taida monesta perheblogista tällaista löytyä. 

Vai onko siellä muita ajamisesta erityisesti pitäviä?








Vissiin pari autoselfiee tullu otettua! :'D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)