tiistai 8. joulukuuta 2015

Vihdoin siitä päästiin eroon

Nimittäin tutista.

Kolme viikkoa sitten Oltsulla oli hammastarkastus. Puhuttiin tietysti tutin ja nokkamukin käytöstä ja saatiin käsky jättää ne pois pikimmiten. Tai ainakin se tutti. Samana päivänä sitten heitettiin tutti parvekkeelle. Sieltä sen yöllä hakivat tontut ja veivät tonttuvauvoille. Tontut jättivät tilalle Herra Hakkaraisia ja Jenkkiä.

 

Noh, kuten arvata saattaa, ensimmäinen yö oli yhtä huutoa. (Kuten kerran aiemminkin kun yritettiin jättä tutti pois) Kuinka ollakkaan meidän ei olisi pitänyt luovuttaa ensimmäisellä kerralla. Sillä ainoastaan se ensimmäinen yö oli huutoa. Sen jälkeen O on nukkunut heräämättä, yleensä 8.30 saakka, joskus pidempäänkin.

Se toinen pää yöstä onkin sitten melko tuskaa, edelleen. Nukahtaminen on Oltsulle todella hankalaa ja useimmiten lopulta olen itse niin väsynyt, että esitän nukkuvaa, joko sohvalla tai sängyssä. Lopulta pikkumies kyllästyy ja kömpii viereen nukkumaan. Kyllä, on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että hän nukkuu koko yön meidän vieressä. Yhtenä ainoana iltana olen jaksanut nukuttaa hänet omaan sänkyyn.


Ja ne päiväunet... Nukkuu jos nukuttaa. Usein ollaan ajotettu autoilut niin, että herra saa edes pikkutorkut. Muutaman kerran O on nukahtanut sohvalle parin tunnin unille. Mutta ne on jo liikaa ja venyttää nukkumaanmenoa illalla vieläkin myöhemmäksi. 

Yhteenvetona Oltsun hyvästit tutille onnistuivat odotettua helpommin ja olemme saaneet ehjät yöunet. Viime viikolla tosin O:lla oli sitkeä kuumetauti, joka verotti hieman, mutta nyt on palattu jo normaaliin.

Vinkkinä kaikille joilla tämä on edessä; jälkiviisaana tämä olisi pitänyt tehdä jo puoli vuotta sitten. O:lla tutti oli jo vaikuttanut purentaan, jonka kuitenkin pitäisi vielä asettua normaalisti viimeisten poskihampaiden kasvaessa kunnolla. Hammashoitaja sanoi pitävänsä takarajana tutista luopumiselle puoltatoista vuotta!

4 kommenttia:

  1. Meillä kävi tutin kaa hyvin kun unohdin vaan yksi ilta sen alakertaan ja kokeilin nukutusta ilman,sinne se jäi helppsti:D. Tosin sitä edeltävät kerrat oli just sellaisia että annoin periksi kun Eetu vaan huuti ja huuti -.- :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih. Olispa meilläkin onnistunu noin vahingossa! Vaikka kyllähän tääkin loppujen lopuks aika kivuton oli :)

      Poista
  2. Hyvä että saitte taisteltua! Me jätettiin juurikin silloin 1,5 vuoden kohdalla, tosin silloinkin sitä käytettiin vain unilla ja helposti meni. Mutta nyt on taisteli tehty! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän harmittaa ettei aiemmin muka saatu aikaseks. Loppujen lopuks kun näinkin helposti meni :)

      Poista

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)