lauantai 9. tammikuuta 2016

Kun pelko ottaa vallan

Pelkään hämähäkkejä paljon, mutta sitäkin pahempi on emetofobiani eli oksentamisen pelko.

En muista oonko maininnut asiasta täällä aiemmin, avaan nyt aihetta vähän laajemmin. Kirjoituksesta voi tulla erittäin sekava, mutta teen tämän itseni takia ja tietysti toivon tästä olevan jollekkin toiselle emetofoobikolle vertaistukea.

Lapsesta saakka olen pelännyt omaa oksentamistani, tuskinpa siitä kukaan nauttii, mutta minulle se on erityisen kamalaa. Ja nyt sanotaanko että parin viime vuoden aikana fobia on pahentunut entisestään. Ajattelinkin ensi viikolla neuvolassa kysyä, mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä, jotta pääsisin puhumaan aiheesta jonkun kanssa. Viime aikoina päässäni on jopa käynyt ajatus, että olisikohan pitänyt jättää lapset hankkimatta kun on tällainen pelko. Vaikkakaan pelko ei näin paha ollut ennen lapsen saamista.Ennen tulin lähinnä vihaiseksi esim. jos olin kuskina kavereille ja joku oksensi, eihän se ollut edes tarttuvaa, mutta silti.

Tämä on hirveää. Sain tänään mieheltäni viestin, että O oksentaa. Luojan kiitos he ovat mummulassa ja minä kotona. He ovat lähes sadan kilometrin päässä ja minä tärisen ja itken pelosta kotona. Avaudun aiheesta myös facebookin odotusryhmässä. Onneksi muutamia kanssaodottajia oli vielä hereillä ja yritti rauhoitella minua. O:lla on myös korkea kuume, toivon syvästi oksentamisen johtuvan siitä eikä mahataudista. Nyt tekisikin mieli tunkea kaikki kodin tekstiilit pesukoneeseen ja käydä kaikki kodin pinnat läpi desinfiointiaineen kanssa. Tähän aikaan vuorokaudesta olen kyllä liian väsynyt moiseen. Eihän täällä edes ole välttämättä pöpöä josta voisin saada oksennustaudin.

Voisin lyödä vetoa siitä että näen ensi yönä unta oksennustaudista. Sekin on hyvin yleistä minulle. Kaippa asia pyörii alitajunnassani ja tajunnassani niin paljon, että se tulee uniinkin. Edellisistä kauhu-unista ei ole kuin pari päivää. Saa nähdä saanko edes unenpäästä kiinni. Kuuntelen koko yön spotifystä uni-soittolistaani ja pyörin sängyssä peläten ja odottaen milloin alkaa oksettaa. Ei kauaakaan aikaa siitä kun en voinut nukkua ollenkaan pojan ja miehen kanssa samassa sängyssä, koska vähänkin kun jonkun mahassa pyöri ilmaa niin pelkäsin, että hän oksentaa. Mieluummin nukuin eri huoneessa ja mielellään kuulokkeet päässä, etten voinut edes kuulla jos joku olisikin oksentanut.

Tilannetta ei todellakaan helpota myöskään edelleen ajoittain vaivaava raskauspahoinvointi. Senkin pelkään välillä olevan mahataudista johtuvaa. Vaikken ole edes oksentanut koko raskausaikana. Pelkään myös vastustuskykyni olevan heikompi raskausaikana, koska O:ta odottaessa sairastin kaksi mahatautia ja sain yhden ruokamyrkytyksen. Se ei ollut hääviä ison mahan kanssa. Ruokamyrkytys oli onneksi yhdellä kaikki ulos huuto-oksennuksella ohi. Raskaudesta ja emetofobiasta vielä sen verran, että viime raskausaikana pahin synnytykseen liittyvä pelkoni oli, mikäs muukaan kuin, oksentaminen. Kauhuissani kuuntelin kavereiden juttuja jotka oli oksentaneet synnärillä.

Tämä nyt ei varsinaisesti ole huono asia, mutta tämän fobian pahennuttua olen ollut myös melko "huono" juomaan alkoholia. Se vasta tyhmää onkin emetofoobikon tehdä. Aiheuttaa itse tila, jossa todennäköisesti oksentaa. Silloin tällöin tekee mieli juhlia kavereiden kanssa ja tulee otettua pieneen humalaan saakka, mutta heti kun tulee vähänkään heikko olo, vaihdan siiderin veteen. Vaikka en ole O:n syntymän jälkeenkään ollut luvattoman usein viihteellä alkoholin kanssa niin saattaa olla, että tämän raskauden jälkeen en juo juuri koskaan yhtä enempää. Jos sitäkään.

Pelon takia pelkään myös tulevaa kevättä kun O aloittaa kerhon. Kuitenkin hän saa sieltäkin mahataudin. Vielä enemmän kammoksun hamaa tulevaisuutta kun lapset on laitettava päiväkotiin. Onneksi silloin mäkin oon töissä niin mies on tässä taloudessa se joka on oksennustautisten lasten kanssa kotona. Tottahan toki taudin voi saada vaikka ostoskärryistä, mutta ovathan nuo lapsia täynnä olevat paikat (myös hoplop on kammoksuttava) otollisia tautien leviämiselle.

Sellaista kevyttä tekstiä viikonlopulle. Alunperin mun piti kirjoittaa tänään siitä O:n kerhon aloituksesta, mutta tämä purkautuminen tekikin nyt hyvää. Toivottavasti nukkumatti löytää minut pian.

2 kommenttia:

  1. Mie niiiin samaistun tuohon siun tekstiin. Pahimpina aikoina teki mieli tyyliin juodakin sitä desinfiointiainetta. Alkoholi ei ole maistunut enää vuosiin, vaikka kännioksentelujen näkeminen ei enää niin kovia ahdistuskohtauksia aiheutakaan. Työskentelen lasten parissa, joten pöpöjä on jatkuvasti ja kaikkialla. Lohdutuksena voin sanoa, että ainakin itselläni on homma helpottunut. Olen puhunut asiasta avoimesti, vaikken ole terapiassa käynytkään. Jo se on helpottanut oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten todellakaan ole ainoa. Kyllä jo tämän tekstin sisällön tuominen pään sisältä mustaksi valkoiselle helpotti oloa. Ja puhunkin ihmisille avoimesti pelostani, mutta valitettavaa on ettei ihminen välttämättä ymmärrä kun ei ole itse kokenut.

      Poista

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)