torstai 5. toukokuuta 2016

Kesäasu kera kuulumisten


Täällä alkaa pikkuhiljaa olla uusi koti järjestyksessä ja viimeiset päivät onkin nautittu upeasta ilmasta ja annettu järjestelyiden odottaa. Tänään puin O:lle ekaa kertaa tänä vuonna shortsit jalkaan. Pikkumiehen asu olikin niin söpö että oli pakko ikuistaa tuo isopienipoika kuviin. 


O:lla alkaa olla uhmaikä pahimmillaan. Ajoittain joka toinen sekunti, kun J on töissä, olen aika epätoivoinen tuon pojan raivareiden ja kuuntelemattomuuden kanssa. Luojan kiitos J:llä alkaa olemaan vähemmän töitä näin kesän alkaessa. 


Paikkakunnan vaihtumisen myötä O:n kerho loppui, joten yritän vielä tämän kuun käydä hänen kanssaan avoimissa kerhoissa. Toivotaan myös kovasti että poika saa kerhopaikan sitten syksylle. Eilen käytiin ekaa kertaa  avoimessa MLL:n kerhossa, siellä sattui olemaan eräs äiti jolla on laskettu hieman mun jälkeen. Kukapa tietää vaikka tutustuttaisiin paremminkin. Montaa perhettä ei kerhossa kuitenkaan ollut näin upealla ilmalla.

Tänään tää pallomaha onkin ottanut kunnolla aurinkoo omalla terassilla. Vitsi tää on niin siistiä kun on oma piha. Ja vielä ihan hyvän kokoinenkin. Mahdollisimman pian olis saatava kyllä kunnon kalusteetkin tähän. Saa nähdä saadaanko toteutettua kuormalavasohva tänä kesänä.

Sellasta ajatuksenvirtaa täältä auringon pehmentämästä päästä. 


Lippis New Era
T-paita Zara
Shortsit Pomp De Lux
Kengät Toms (2nd hand)

2 kommenttia:

  1. Ah, uhma. Tiedän tunteen, itku pääsi ekoina viikkoina kun oli vielä vauva kuvioissa, mutta onneksi on elo tasoittunut. Tsemppiä ja aurinkoista äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä itku on herkässä mullakin. Toivottavasti tasoittuisi vähän jo ennen vauvan syntymää. Kiitos ja kivat viikonloput teillekin! :)

      Poista

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)