lauantai 17. syyskuuta 2016

Pieni nukkuja



Tämä pikkuherra nukkuu aika samalla tavalla kuin veljensä tämän ikäisenä. Ensimmäinen pätkä on yleensä kuusi tuntia ja seuraava kolme. Toisinaan tietysti tulee poikkeuksia, yleensä siihen huonompaan suuntaan. Silloin ensimmäinen herätys on jo puolilta öin kun mä oon vasta päässyt uneen. Muutamana yönä hän on herännyt vain kerran syömään.

Nukkumaan A laitetaan aika joustavasti 20.30-21.30. Aamulla herätys on aikaisintaan seitsemältä ja joskus ihanasti vasta ysin jälkeen. On myös sellaisia aamuja kun herralta tulee jo kuuden syötön jälkeen juttua ja hymyä. Tällöin kyllä äiti torkkuu vielä ja laittaa tuttia suuhun puoli unessa. Kahdeksan taitaa kuitenkin olla yleisin aika jolloin täytyy nousta.

Love to dream -kapalopussia kokeiltiin jo heti sairaalasta kotiuduttua. Joskus vauva hermostui kun kädet oli jumissa pussissa ja rauhottui kun pussi riisuttiin. Se ei siis päässyt säännölliseen käyttöön. Ehkä kerran viikossa kokeilin pussia huomaamatta eroa. Nyt kuitenkin pari viikkoa ollaan käytetty pussia lähes joka yö. En ole huomannut sen vaikuttavan itse nukkumiseen, mutta rauhoittumista ja nukahtamista se helpottaa. Tajusin vasta tarkistaa pussin "painorajan" , joka meneekin jo rikki. Nyt pohdinkin onko pussi niin hyödyllinen, että hankkisin sen seuraavassakin koossa.



Iltarutiini on vaipanvaihto, pussin pukeminen, hämärään makuuhuoneeseen siirtyminen ja imetys. Maitoannoksen saatuaan vauva lasketaan omaan sänkyyn ja mennään jatkamaan iltapuuhia esikoisen kanssa. A nukahtaa helposti itsekseen. Toisinaan uni tulee alle viidessä minuutissa, joskus tuttia täytyy muutaman kerran käydä laittamassa.

Alkuyön A nukkuu omassa sängyssä. Alussa nousin usein imettämään istualteen, mutta nyt väsymys vie voiton ja imetän makuullaan. Usein nukahdetaan siihen, mutta jos vain pysyn hereillä niin röyhtäytän ja siirrän omaan sänkyyn. Tai sitten J hoitaa siirtämisen kun mä oon niin tokkurassa.

Vaikkei meillä nukuta 12 tuntia yhtäjaksoisesti niin olen iloinen, ettei A yöllä itkeskele vaan herää syömään ja jatkaa uniaan.

yhteistyössä Love to dream Finland

2 kommenttia:

Kiitos kun ilmoitit käynnistäsi :)